tiistai 26. maaliskuuta 2013

Toistoa, toistoa ja toistoa

Kylmä fakta on että pelkästään tekemällä järkyttävän määrän toistoja voi oppia asioita, niin että ne tulevat alitajuisesti pelin aikana. Aikaa reagoida vastustajan lyönnin ja oman lyönnin välillä on niin vähän, että lyöntien täytyy tulla vaikka unissaan oikein. Alkuun pääsee kymmenillä tuhansilla toistoilla, mutta lähelle virheetöntä, tehokasta ja lähes aina onnistuvaa lyöntiä varten toistoja pitää tehdä satojatuhansia. Lyöntejä on valtava määrä, joten en tarkoita että jokaista lyöntiä pitäisi työstää näin paljon, mutta jos lasketaan yhteen peruslyönnit ja niiden variaatiot.

Sulkapallossa pallotykit ovat harvinaisia, joten pallotykkinä toimii harjoituskaveri ja satamäärin palloja.


Oma vahvuuteni pelaajana on nimenomaan hyvin teknisesti suoritetut lyönnit. Pystyn pelaamaan hyvin virheetöntä peliä tietyllä tempolla ja saan lyönteihini hämäystä. Heikkuteni on ollutkin pallojen lopettamislyönnit ja varsinkin smash-lyönti, voimaa ei vain ole ollut tarpeeksi. Tätä olen parantanut viimeisen 6kk aikana erityisesti ja nyt se alkaa olla jo kohtuullisella tasolla.

Olen saanut hyvien valmentajien opastusta tarpeeksi nuorella iällä, jotta tekniikka on lähtenyt kehittymään oikeaan suuntaan. Virheellistä tekniikkaa on todella vaikea lähteä korjaamaan myöhemmin. Olen myös jonkin verran nuorempana "temppuillut" sulkapallokentällä, tehden kikkalyöntejä. Tämä tuntuu hassulta, mutta olen seurannut monien huippupelaajiksi kehittyneiden pelaajien olleen juuri tällaisia temppuilijoita, jotka sitten jossain vaiheessa saa muutettua nämä temppulyönnit tehokkaaksi aseeksi pelissään.

Nyt ajatukset hetkeksi pois sulkapallosta ja työn pariin!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti